Valkea kuin lumi

Valkea kuin lumi

Salla Simukka
Valkea kuin lumi

Olipa kerran tyttö, jolla oli salaisuus

Lumikki-trilleritrilogian piinaavan jännittävä toinen osa

Lumikki Andersson matkustaa kesällä paahtavan helteiseen Prahaan. Kauan kaivattu yksinolo katkeaa alkuunsa, kun Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Nainen, Zelenka, vaikuttaa yhtä aikaa vilpittömältä ja salailevalta. Perheensä salaisuutta selvittäessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen uskonlahkon kanssa, joka paljastuu vähin erin vaarallisemmaksi kuin hän olisi voinut koskaan kuvitella. Koko lahkoa uhkaa suuri tragedia – ja joku aikoo vieläpä kääriä siitä suuret rahat. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin.

Prahan vanhat kadut ja hautausmaat tulevat Lumikille tutuiksi lomasuunnitelmista poikkeavalla tavalla, kun hän joutuu juoksemaan henkensä edestä estääkseen tuhoisat suunnitelmat. Armoton helle pitää kaupunkia otteessaan, ja Lumikin täytyy miettiä kerran toisensa jälkeen, kehen hän voi luottaa, kun kenenkään aikeet eivät tunnu olevan puhtaita ja valkeita kuin lumi.

Valkea kuin lumi ilmestyy elokuussa 2013

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s